tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Tämän vuoden ensimmäinen valmistunut työ! Tilasin tammikuun alussa jossain mielenhäiriössä netistä paria Rowanin lankaa, tuo on niistä toisesta (toisestakin on tulossa jotain joka varmaan muuttuu vielä joksikin aivan muuksi). Tuosta piti tulla ensin jotain aivan muuta, sitten huivi ja sitten muistin etten pidä huivien neulomista ja siitä tuli pipo, niistä pidän. Sovelsin mallia vähän, niin ettei se sitten oikeastaan näytä kauheasti esikuvaltaan. Tuo rakenne tuntuu olevan tarpeeksi napakka korvilleni, jotka onnistuvat yleensä tekemään kaikista pipoistani kauhean leveitä ja matalia. Malli ei välttämättä sovi kasvoilleni (tai ainakaan en saanut otettua kuvaa jossa olisin pitänyt niistä, siksi kuva takaapäin). Kuva on onnettoman huono tietokoneen omalla kameralla otettu, mutta ehkä tärkein näkyy. Lanka on ihanan pehmeää ja tarpeeksi lämmintä, käytin sitä kaksinkertaisena. Kuvausrekvisiittana mummoltani perimä huivi, joka ei todennäköisesti ole itsetehty, vaikka saattaisi ollakin, mummoni oli käsityöläinen ja ammatiltaan modisti (kuvittelen kiinnostukseni hattuja kohtaan johtuvan siitä). Koska tuon ensimmäisen pipon väri on minulle outo (vaaleanpunaista ja rusehtavaa, melkein viimeiset värit joita käytän) niin ostin eilen lankaa uuteen pipoon. Lankakaupan täti oli sitä mieltä että lanka riittää kyllä yhteen pipoon. Pitää mennä käymään siellä uudestaan. Tuon tein enemmän ohjeiden mukaan. Ensimmäisestä jätin pois saumakohdasta tuon möykyn ja saumasta tuli ruma. En kyllä pidä tuosta rullastakaan ja taidan ommella sen kiinni , sen päälle kukan ja ehkä jonkun napin jos löytäisin sopivan kontrastivärisen (meripihkan värinen voisi olla kiva). Tuo mohairlanka on jotenkin ihanaa, vaikken yleensä sellaisesta pidäkään, pipon pinnasta tulee jotenkin vähän homehtuneen näköinen eikä niin kirjavaa kuin mallissa.Onnekseni tai harmikseni minulla ei ole kauheasti jämälankoja ja ne joita minulla on ovat täysin toisiinsa sopimattomia. Tein joululahjaksi isälleni ja äitipuolelleni Helminallen pikasniikkerit huovuttuina (käsin, luulen että ne haisevat mäntysuovalta loppuelämänsä). Arvioin hieman väärin langankulutukseni ja harmaata Fritidsgarnia jäi runsaasti yli. Jossain paikoissa olen nähnyt sukkia ja muita joiden sisällä on langanpätkiä, yhdistin epämäärisiä jämälankoja toisiinsa ja neuloin harmaan langan kanssa. Lopputulos on aika möykkyinen mutta lämmin. Tein ensin tossun, sitten keksin että lapanen voisi olla hyödyllisempi. Nyt valmiina on sopiva setti käsi- ja jalkapuolelle, ehkä ne saavat joskus paritkin. Olisi ehkä kannattanut noudattaa valmista ohjetta eikä soveltaa omaa...
Nämä rukat ovat olleet tuossa tilassa joulukuun alusta, joutuneet asumaan muovipussissa ja aivan rypistyneet. En tiedä miksi sen yhden peukalon tekeminen on niin vaikeaa.
Tämä ei ole kesken koska en ole keksinyt sille mitään käyttötarkoitusta. Ostin sen Turun joulumarkkinoilta ihastuttuani sen väriin ja ajattelin tehdä siitä jotain kuvioita pipoon joka ei koskaan syntynyt. Lanka on niin voimakkaan väristä että se haalistaa kaikki lähelleen tulevat. Eikä siitä synny oikein kaunista pintaa. Ehkä se pitäisi vain laittaa esille installaation tapaan?