perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Viimeisen kuukauden aikana täällä on tapahtunut pari muodonmuutosta (kuvat pääsee näkemään isompina niitä klikkaamalla):

Ensin oli melkein yksi Fetching IMG_9113.JPG jonka lanka pääsi uusiokäyttöön ja siitä tuli kaksi lapasjuttua IMG_9238.JPG eräälle nettiystävälleni. Lankana Jaeger Matchmaker Merino 4ply, sävynä Thyme. Tein malliin vähän muutoksia, ainakin osan oikeista silmukoista kiertäen. Se oli vähän turhan pikkutarkkaa puuhaa minulle. Lankaa meni reilusti vajaa kerä ja koko on aika pieni (lahjan saaja kuvaili käsiään hyvin pieniksi, minulle se tuli hieman yllätyksenä kun olen pitänyt omia samankokoisia käsiäni ihan normaalikokoisina).

Sitten yksi korillinen (miinus kaksi kerää) lankaa IMG_9136.JPG muuttui kokeiluvillatakiksi. IMG_9324.JPG Ohje oli tarkoitettu paljon paksummalle puuvillalangalle mutta ihan hyvin tuo Jaegerin merinovillalankakin toimi ja ohjeeseen oli todella helppoa tehdä muutoksia, tai vain neuloa sitä itselleni sopivaksi. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen (voisi olla kyllä vähän pidempi), tosin valmis vaate ei ole villatakki vaan pusero hyvin suurella kaula-aukolla. Nappilista ei millään suostunut asettautumaan siististi ja kun en kuitenkaan olisi käyttänyt sitä ikinä auki niin vain ompelin sen kiinni. Se hämää ihmisiä hyvin, tekotakkina. Lankaa meni 7 50 gramman kerää. Puikkoina oli koko työssä Addin 3 millin pitsipyöröpuikot. En tosin tiennyt moisilla neulovani ennen kuin joku tunnisti ne neuletapaamisessa, olin vain ostanut jotkut puikot lankakaupasta. Ne sopivat minulle hyvin, tosin oikean etusormeni kynsi ei oikein pitänyt siitä miten helposti terävällä puikon kärjellä tökkää sinne. Opettelin hihoja varten magic loopin ja se alkoi tuntumaan aika hauskalta tavalta neuloa, toimii kirjoneulelapasissakin.
Vielä yksi vähän isompi kuva:
IMG_9325.JPG

Viimeinen muodonmuutos tapahtui lapasille, jotka olivat odottaneet päättelyä melkein vuoden ajan. lapaset Kokeilin niitä ja päätin että ne ovat todellakin niin kummallisen muotoiset ettei niitä voi käyttää ja ovat vielä liian pienetkin joten purin ne ja tein pipon. IMG_9335.JPG Olen ihaillut My So Called Scarfia ja aloittanutkin sen pari kertaa mutta en jaksa neuloa mitään kaulaliinallisen vertaa. My Herringbone Hat for My So Called Scarf -nimihirviö on hyvä ratkaisu siihen, en ehtinyt kyllästyä mallineuleeseen. Lanka on Noron Silk Gardenia, ehkä parissakin eri värissä. Villavaatelaatikossani odottaa siitä neulomani pipo joka on liian suuri ja muutenkin vähän kummallinen. Kunhan saan kiireisimmän neuletyöni valmiiksi, luulen että siitä tulee lapaset tuon hatun seuraksi.

Löysin kaikki nuo ohjeet Ravelryn kautta, se on aika kätevä paikka.

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Mikään viime merkinnässä esitelty työ ei ole valmistunut mutta puikoille on päässyt myös villatakki ja jotain aivan muuta:
IMG_9156.JPG
Vanha olkalaukkuni alkaa hajota eikä budjettini salli uuden ostamista. Minusta ei myöskään ole tekemään aivan uutta laukkua joten päädyin tuunaamaan vanhaa vähän kummallista laukkua. Idea läpän päällystämisestä on hautunut mielessäni pitempään, ehkä siitä saakka kun löysin käsityömessuilta kierrätettyä sari silkkiä. Kävin lukemassa viikonloppuna käsityölehtiä kirjastossa ja Suuressa Käsityölehdessä oli juttu kirjasta, jossa oli samasta langasta tehty laukku, johon oli käytetty helmineuletta. Laukun neulominen ei kiinnostanut mutta sain siitä idean kokeilla helmineuletta langan kanssa, se toimikin aika hyvin, pinnasta tuli mukavan röpelöinen. Harsin neuloksen laukun läppään kiinni, se pitäisi ommella vielä tarkemmin.

IMG_9158.JPG
IMG_9159.JPG
IMG_9163.JPG

Laukkuun piti saada jonkinlainen pussi kännykälle. Virkkasin sen lopusta langasta (yhteensä niihin meni 100 gramman kerä) aika vapaamuotoisesti. En ole ihan varma onko se hauska vai vähän ruma mutta jotenkin se on liikuttava.

IMG_9172.JPG
IMG_9174.JPG

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

IMG_9113.JPG
Viime aikoina olen jostain syystä innostunut palmikoista. En ole pitänyt niistä aikaisemmin enkä ole halunnut neuloa niitä mutta nyt ne ovat alkaneet vaikuttaa kiehtovilta. Olen myös taas aloittanut ties kuinka monta uutta neuletta ja pelkään ettei mikään niistä valmistu.
Yksi keskeneräisistä on Knittyn Fetching. Niille olisi käyttöä näin syksyllä mutta minun pitäisi purkaa ensin yksi epäonnistunut ja yksi mallitilkku saadakseni tehtyä tuolle parin ja pelkään ettei lanka riitä kuitenkaan.

IMG_9148.JPG
Muitakin asusteita yksiraajaisille löytyy kuten pitkät sukat, joissa on koristeena palmikko johon ihastuin uudessa Interweave Knitsissa , siellä sitä oli käytetty vaatteessa joka ei sopisi minulle lainkaan.

IMG_9123.JPG
Eilen aloitin toisen Knitty-neuleen, Coronetin, joka saattaisi olla minulle sopiva talvihattu. En tiedä milloin se valmistuu, vielä ei ole ihan pipo sesonki, ainakaan Turussa.

IMG_9136.JPG
Tänään posti toi hartaasti odottamani paketin, noista pitäisi tulla villatakki, jos saan aikaiseksi.

torstaina, elokuuta 23, 2007

Ostin helmikuussa Jitterbug-sukkalankaa, joka ei oikein osannut päättää mitä siitä tulisi isona. Tai minä en osannut pitää sen raidallisuudesta (taisi olla ensimmäinen ja viimeinen noin pätkävärjätty lanka jonka ostan, Jitterbugin uudet hillitymmät sävyt kyllä vähän houkuttelevat). 
Ensin oli mallitilkku johon oli kokeiltu vaikka mitä ja mikään ei näyttänyt hyvältä. 
Sitten taisi olla yksi yritys ja kasa purettua lankaa.
En edes muista kuinka monta kertaa aloitin sukan alusta, tulipa ainakin kokeiltua erilaisia kärjestäaloitustapoja.
Kokeilin yhtä omaa ideaani, joka näytti tyhmältä (vaikka olinkin oikealla tiellä noiden venytettyjen silmukoiden kanssa vai miksi niitä nimitetäänkään).
Tässä on yksi ehkä kolmesta versiosta joista valmistui kokonainen sukka.
Vähän aikaa lanka halusi olla Jaywalker, vähän muokattuna. Se näytti liikaa 70-lukulaisilta kalsareilta.
Lanka kokeili myös Nancy Bushilaisuutta, parillakin mallilla joista yksi epäonnistunut ei tainnut päästä koskaan kuvaan. Tuo Denmark ei näytä kauhean pahalta, mutta jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ja se taisi olla liian pienikin.  Opin ainakin tekemään tuollaisia yksinkertaisia palmikoita.
IMG_9071.JPG
En muista oliko matkan varrella muitakin versioita mutta lopulta lanka löysi siedettävän ohjeen (tai siis malli on todella kaunis ja hauska neuloa, mutta lanka vain on oma itsensä siis ärsyttävä). Ambrosia muistuttaa ehkä vähän tuota Bushin Tanskaa mutta minusta sopii paremmin tälle langalle, nuo venytetyt silmukat rikkovat raidallisuuden. Sukat ovat vähän tiukat mutta toivottavasti venyvät, ihan vähän. Varret ovat lyhyehköt mutta minusta ihan sopivat, nuo on tarkoitettu lähinnä kotisukiksi. Lankaa jäi vähän ylikin mutta en millään jaksanut tehdä varsia pidemmiksi.  
IMG_9081.JPG
En saanut kantapäästä aivan reiätöntä mutta en välitä nyt kauheasti. Sukka istuu aika hyvin, tiukkuus on ongelma vain jalkaan laitettaessa.
IMG_9080.JPG
Varpaan tekeminen kummallisella "itäisellä luontitavalla" oli aika hauskaa puuhaa ja mallin oppi ulkoa heti. Minulle täydellinen ohje (jos kantapäitä ei oteta lukuun, en vain osaa ymmärtää miten nurja silmukka neulotaan silmukan takareunaan, ehkä sillä olisi välttänyt reiät?).


Olen myös vähän virkannut viime aikoina, eräille mukaville ihmisille kiitokseksi kirjanmerkkejä. Sekin oli aika hauskaa puuhaa.
P8150006.JPG
P8150008.JPG

tiistaina, elokuuta 07, 2007

Minttumaari

Neuleinnostukseni on palannut kesälomalta. Yllätin itseni innostumalla neulomaan pitsihuivia. Huomasin ettei kolmiohuivi ole lainkaan niin kamala kuin tavallinen kaulahuivi, varsinkin jos sen neuloo Woolista (sitä jäi aika reilusti yli villatakista). Ohje on Ullan Minttumaari ja noudatin sitä orjallisesti. Alussa laskin joka kerroksen jälkeen että olin varmasti tehnyt kaikki silmukat, aivan lopussa en enää jaksanut. Yllätyin siitäkin että jaksoin niin sinnikkäästi purkaa ja korjata virheet. Neulominen oli hauskaa ja aika helppoa, vaikken oikeastaan tajunnutkaan mitä ihmettä olin tekemässä enkä vieläkään tajua miten ihmeessä huivista muotoutui sen mallinen. Neuloin huivin 5 mm pyöröpuikolla, jonka pituus on suunnilleen 60 cm, loppuvaiheessa se oli vähän hankalaa eikä minulla ollut oikein käsitystä siitä millainen huivi oikeastaan oli. Viimeinen kaavio meinasi päästä minusta voitolle mutta selvisin siitäkin. Olen oikeastaan aika ylpeä, ensimmäinen kolmiohuivini.

Minttumaari
Minttumaari
Minttumaari
Minttumaari

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Ensimmäinen ikinä tekemäni villatakki on ollut valmiina jo pitkään mutta minulla ei ole ollut energiaa kirjoittaa siitä eikä hyviä kuvia. Kuvat eivät nytkään ole loistavia mutta ehkä neuleesta saa jonkinlaisen kuvan. Tein sen alennuksessa olleesta Novitan Woolista, halusin harjoitella vähän isomman työn tekemistä, lopputuloksella ei pitänyt olla niin väliä. Olen siihen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Siitä tulee tuskin lempivaatettani (se on vähän liian paksu minun makuuni) mutta se on kuitenkin aivan pitokelpoinen ja istuva. Sen neulominenkin oli hauskaa ja yllättävän helppoa. Ohje oli Tangelo Knitscene-lehdestä. Ohjeen mukainen lanka oli huomattavasti paksumpaa ja tein neuleen toiseksi suurimman koon mukaan niin että siitä tuli ehkä niukka m-kokoinen. Tajusin jossain välissä että langan paksuus vaikuttaa neuleen pituuteenkin ja yritin neuloa eri osiot (se koostuu viidestä vyöhykkeestä joissa kaikissa on vähän erilainen yhdistelmä kierrettyä joustinneuletta) suunnilleen oikean korkuisiksi mutta lopussa huomasin että napinlävet olivat aivan kummallisilla paikoilla ja virkkasin uudet. Siihen voisi ehkä virkata vielä yhden kerroksen reunaan. Tuo neulontatapa sopi minulle, ensin neulottiin hihat, sitten vartalo ja hihat yhdistettiin siihen, luulen että takki olisi jäänyt kesken jos minun olisi pitänyt vielä lopuksi neuloa kaksi hihaa.

Tässä vähän kummalliset kuvat:



maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Olen saanut viimeisen kuukauden aikana vähän neulottuakin, ensimmäiset valmiit työt pitkään aikaan.

Salaiset sukat valmistuivat pääsiäisenä ja ovat olleet perilläkin Katariinalla jo pitkään, toivottavasti niistä tuli sopivat. Lanka on sisua ja kuviot Suomalaisesta sukkakirjasta, olikohan se Vöyrin sukasta vähän muunneltuina sopimaan tuohon silmukkamäärään. Sukan varsinainen malli on Knittyn Universal Toe-Up Sock. Minä pidän ehkä eniten tuollaisesta ohjeiden mukailevasta käytöstä, pidän siitä että pääsen laskemaan silmukoita ja sovittamaan kuvot ja muut niiden mukaan. Tietysti rajalliset taitoni vähän rajoittavat tuota.
Tällä hetkellä olen neulomassa sukkia, jotka yritän tehdä kokonaan ohjeen mukaan (jos ei oteta lukuun sitä että käytän ihan eri lankaan ja erikokoisia puikkoja), se on ehkä monimutkaisin ohje jota olen ikinä tehnyt ja alku ei näytä pahalta. En vain tiedä tuleeko sukista oikean kokoiset minulle, ehkä pitäisi löytää joku kapeampijalkainen sukkien saajaksi. En edes erityisesti pidä langan väristä.



Nämäkin ovat muokkaavaa neulomista ja olen niistä aika ylpeä, vaikka ne ovatkin täynnä virheitä. Ne ovat kuitenkin ensimmäiset sormikkaani ja aivan käyttökelpoiset. Ohjeena käytin Käspaikan sormikas-ohjetta, vikkelikuvio on taas Suomalaisesta sukkakirjasta ja taas muokattuna sopimaan silmukkamäärään. En ole aivan varma siitä oliko se hyvä ratkaisu, kuvioon tuli aika paljon reikiä jotka eivät näytä kauhean hyvältä mutta tuli ainakin kokeiltua. Lanka on käsityömessuilta ostettua Araucanian Nature Woolia ja aivan ihanan väristä, se suorastaan hohtaa auringossa. Täällä on vielä niin viileääkin että villahanskoille on vielä käyttöä.

Tunnisteet: ,

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

From Näkymätön neu...

From Näkymätön neu...

Tänään postilaatikossani odotti pehmeä yllätyspaketti, salaiset sukat. Olen keskittynyt niin itse neulomaan salaisia sukkia etten ole kauheasti ajatellut sitä millaiset sukat itse saan. Saamani sukat ovat oikeastaan juuri sellaiset, jollaiset tällaisissa vaihdoissa pitääkin olla, sellaiset joita en itse tekisi, hyvässä mielessä. Palmikot ovat tuntuneet minusta aina kauhean hankalilta tehdä, näissä sukissa ne ovat hyvin sievät. Minulla ei ole myöskään kärsivällisyyttä neuloa noin pitkiä varsia vaikka olenkin haaveillut polvisukista. Kiitos Katja!

Nyt pitäisi vain tehdä ne omat sukkani loppuun, yksi on vasta valmiina. Niistä tulee kirjoneuleiset.
From Näkymätön neu...


From Näkymätön neu...

From Näkymätön neu...

Yhdet sukat olen saanut valmiiksi asti, äitini kummitytölle Nepaliin. Koko on toivottavasti kahdeksanvuotiaalle sopiva ja kuviot osin omasta päästä, osin Mary Oljen kauneimmista kirjokintaista. Kantapää Ullan tiimalasi. Noista tuli mukavan keväisen värikkäät, noita ja salaisia sukkia on hauskaa neuloa kun pääsee käyttämään värejä joita ei itse käyttäisi.

From Näkymätön neu...

Harjoitteluvillatakkinikin edistyy hitaasti. Tällä hetkellä valmiina on noin puolitoista hihaa.

Tunnisteet:

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007


Ensimmäinen tilaustyöni! Satuin mainitsemaan siskolleni (Skype-chatissa, me emme yleensä puhu puhelimessa) että olen harjoitellut sormikkaiden tekemistä (täytyy sanoa että se on helpompaa kuin kuvittelin, vaikkei lopputulos mitenkään täydellinen olekaan). Ilmeni että siskollani on tarvetta kynsikkäille ja lupasin kokeilla niiden neulomista, tosin ilman takeita valmistumisesta (viime aikoina olen saanut aikaan vain asusteita yksiraajaisille). Lankana on harjoitusvillatakkia varten hankkimani Novitan Wool, sitä meni vajaat kaksi kerää (hukkasin ensin neulomani kerän jonnekin ja aloitin toista, myöhemmin löysin sen ensimmäisenkin) kolmosen puikoilla. Opastuksena käytin Käspaikan sormikasohjetta ja peukalokiilallisen lapasen ohjetta. Ranteessa on kymmisen senttiä 3o1n-joustinta, jonka voi kääntää tai pitää pitkänä (sopii siskoni tyyliin). Sormissa on 2o1n-joustinta. Yritin tehdä sellaisen joka olisi minulle vähän väljä, siskollani on aika paljon leveämpi käsi. Siskoni halusi pääkallokuvion (tein hänelle jouluksi pääkallopipon Hello Yarnin pääkallolaukun ohjeella). Ensimmäinen versioni ei kelvannut, hän halusi kuvion joka liittyi jotenkin johonkin animeen, jota hän katsoo (siskoni on 23-vuotias). Kuvio ei oikein tuntunut taipuvan kirjottavaksi joten lopulta ostin Sinooperista huopaa ja tein pienet kaavat leivinpaperista joiden avulla leikkasin kuvion osat ja harsin ne kiinni kynsikkäisiin. Tänään täytyy postittaa nuo ja toivoa että ne ovat käyttökelpoiset.

Lisäys: Siskoni luvalla kuva pääkallopiposta hänen päässään.

Tunnisteet:

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007


Sukkapuikot ovat käteviä.

Helmikuussa en saanut valmiiksi kuin sen virkatun naaman, aloitin kyllä kaikenlaista. Toivottavasti maaliskuussa tahti on toinen. Yllätyksekseni olen saanut neulottua siskoni tilaamat kynsikkäät, jotka odottavat vain päättelyä ja koristelua. Lähiaikoina pitäisi ainakin tehdä toinen sukka äitini kummitytölle ja neuloa salaiset sukat (vähän hirvittää osallistua tällaisena noviisina ja neuleyhteisön ulkopuolisena mutta se vaikutti hauskalta).

Löysin villatakin, johon rakastuin (ehkä ilman kukkia mutta nappikoristeilla?). Tulipa hankittua elämäni ensimmäinen neulelehti, ehkä olen saanut muut projektini neulottua ennen kuin se saapuu tänne (en tiedä sopiiko Wool tuohon malliin enkä kauheasti välitäkään, tuo on ensimmäinen villatakki johon olen nettiseikkailuissani törmännyt josta oikeasti pidän). Lehdessä näytti olevan muitakin kiinnostavan näköisiä juttuja. Ero näyttää olevan valtava verrattuna suomalaisiin käsityölehtiin, joita olen selaillut kirjastossa. Ymmärtääkseni Moda on niistä jotenkin tyylikkäin mutta siinäkin näkemäni mallit näyttävät aika kummallisilta suurelta osin (miten kukaan uskaltaa neuloa paitaa jossa Janina Frostellkin, jos se nyt oli hän, en muista kun se oli kirjaston lehti, näyttää homssuiselta?). En ole mitenkään erityisen tyylikäs itsekään mutta en halua neuloa vaatetta jollaista en voisi kuvitellakaan käyttäväni. Olen kyllä aika nirso, en halua vartalo-osaan palmikoita (tai palmikoita ylipäätään, en varmaan edes osaisi neuloa niitä) enkä pitsineuletta, oikeastaan haluan aika yksinkertaisen villatakin. Vartalonikin on ongelmallinen, minulla on vyötärö ja aika isot rinnat ja napilliset vaatteet ovat yleensä epäsopivia (haluan sellaisen neuleen jota voi pitää auki topin päällä) ja rinnan kohdalta sopivat taas tekevät tynnyrimäiseksi. V-kaula-aukko on ehdoton. En tiedä onko tuo Wool liian paksua ja jäykkää minun neuleeseeni mutta ostinkin harjoittelulangaksi.