torstaina, helmikuuta 15, 2007

Totorohko


Eräät langat vihjasivat olevansa kiinnostuneita vapaavirkkauksesta ja olen opetellut sitä hienon 70-lukulaisesta kirjasta, Lis Paludanin Villeistä virkkausmalleista (kirjasta löytyy muun muassa nilkkapituinen ja leveä virkattu viitta). Kirjassa sanotaan että jos osaa virkata naaman osaa virkata mitä tahansa. Kirjan mallinaamat eivät kauheasti innostaneet minua joten käytin mallina Totoroa. Lopputulos ei ehkä kauheasti näytä siltä mutta minusta se on jotenkin hauska. Mitään käyttöä sillä ei ole, se ei taida toimia patalappunakaan. Lanka on Ainoa, Fritidsgarnia ja silmät sekä Floricaa että Sisua (menin sekaisin valkoisissa langoissa). Kaikki olivat mielestäni aika epämiellyttäviä virkata mutta erityisesti musta Aino, josta silmukoita ei meinannut erottaa millään.


Valmiina on myös yksi tällainen sukka, josta en oikein osaa pitää sen kaikista hyvistä ominaisuuksista huolimatta. En kyllä jaksa keksiä mitään uuttakaan, odottakoon sillä aikaa kun teen muita juttuja (minulla on vain yhdet oikean kokoiset puikot, toisaalta se on rajoittavaa mutta toisaalta en ainakaan aloita määrättömästi uusia sukkia, jotka eivät sitten ikinä valmistu).

Tunnisteet: ,

4 Comments:

Blogger piua said...

Jos puikkokokoelmasi on vajaa, niin suosittelen kyselemään puikkoja hyväntekeväisyyskirpputoreilta. Itse tein mahtavia puikkolöytöjä lähetyksen kirpparilta, pyöröpuikkoja löytyi vaikka mitä kokoa. Ja halvaksi tuli, kahdet puikot eurolla!

11:45 ap.  
Blogger Näkymätön tyttö said...

Olen kyllä nähnyt puikkoja kirppareilla, ainakin pariin otteeseen. En kyllä muista miksi en niitä ostanut, ehkä ne olivat liian huonolaatuisia (arviolta 2 millin pitkät puikot, jotka olivat aivan vääntyneet). Täytyy kyllä katsella niitä tarkemmin jatkossa.

2:17 ip.  
Blogger Marika said...

Mukava että löytyy lisää neulojia Oulun seudulta !! Huomasin että olit ostanut samanlaista Jitterbugia messuilta kuin minäkin...hyvä maku ! ;0)
Lämpimästi tervetuloa seuraavaan tapaamiseen !!

6:35 ip.  
Blogger Näkymätön tyttö said...

Kiitos tervetulotoivotuksesta. Yritän uskaltautua seuraavaan tapaamiseen, se vaikuttaa hauskalta.
En ole oikein varma mitä mieltä olen tuosta Jitterbugista, värit ovat kauniita mutta se saattaa olla liian kirjava makuuni.

7:16 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home