lauantaina, maaliskuuta 03, 2007


Sukkapuikot ovat käteviä.

Helmikuussa en saanut valmiiksi kuin sen virkatun naaman, aloitin kyllä kaikenlaista. Toivottavasti maaliskuussa tahti on toinen. Yllätyksekseni olen saanut neulottua siskoni tilaamat kynsikkäät, jotka odottavat vain päättelyä ja koristelua. Lähiaikoina pitäisi ainakin tehdä toinen sukka äitini kummitytölle ja neuloa salaiset sukat (vähän hirvittää osallistua tällaisena noviisina ja neuleyhteisön ulkopuolisena mutta se vaikutti hauskalta).

Löysin villatakin, johon rakastuin (ehkä ilman kukkia mutta nappikoristeilla?). Tulipa hankittua elämäni ensimmäinen neulelehti, ehkä olen saanut muut projektini neulottua ennen kuin se saapuu tänne (en tiedä sopiiko Wool tuohon malliin enkä kauheasti välitäkään, tuo on ensimmäinen villatakki johon olen nettiseikkailuissani törmännyt josta oikeasti pidän). Lehdessä näytti olevan muitakin kiinnostavan näköisiä juttuja. Ero näyttää olevan valtava verrattuna suomalaisiin käsityölehtiin, joita olen selaillut kirjastossa. Ymmärtääkseni Moda on niistä jotenkin tyylikkäin mutta siinäkin näkemäni mallit näyttävät aika kummallisilta suurelta osin (miten kukaan uskaltaa neuloa paitaa jossa Janina Frostellkin, jos se nyt oli hän, en muista kun se oli kirjaston lehti, näyttää homssuiselta?). En ole mitenkään erityisen tyylikäs itsekään mutta en halua neuloa vaatetta jollaista en voisi kuvitellakaan käyttäväni. Olen kyllä aika nirso, en halua vartalo-osaan palmikoita (tai palmikoita ylipäätään, en varmaan edes osaisi neuloa niitä) enkä pitsineuletta, oikeastaan haluan aika yksinkertaisen villatakin. Vartalonikin on ongelmallinen, minulla on vyötärö ja aika isot rinnat ja napilliset vaatteet ovat yleensä epäsopivia (haluan sellaisen neuleen jota voi pitää auki topin päällä) ja rinnan kohdalta sopivat taas tekevät tynnyrimäiseksi. V-kaula-aukko on ehdoton. En tiedä onko tuo Wool liian paksua ja jäykkää minun neuleeseeni mutta ostinkin harjoittelulangaksi.

2 Comments:

Blogger uhoava gnu said...

En usko Woolin oleva liian paksua tai jäykkää, varsinkaan jos neulot 3,5 mm puikoilla. Tässä yksi postaus, jossa vähän puhutaan Woolista villatakissa: http://tupasvillaa.blogspot.com/2006/06/ei-sitten-yhtn-mitn-valmista.html . Tupasvillaa-blogista löytyy paljon muutakin villatakkeihin liittyvää.

2:08 ip.  
Blogger Näkymätön tyttö said...

Minulla on yleensä niin lämmin että villaneuletakkeja voin käyttää vain kovimmilla pakkasilla (omistamani ovat vielä hyvin ohuita) mutta kyllä sille varmaan jotain käyttöä löytyy, jos saan jonkinlaisen villatakin aikaiseksi.

8:38 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home