tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Ensimmäinen ikinä tekemäni villatakki on ollut valmiina jo pitkään mutta minulla ei ole ollut energiaa kirjoittaa siitä eikä hyviä kuvia. Kuvat eivät nytkään ole loistavia mutta ehkä neuleesta saa jonkinlaisen kuvan. Tein sen alennuksessa olleesta Novitan Woolista, halusin harjoitella vähän isomman työn tekemistä, lopputuloksella ei pitänyt olla niin väliä. Olen siihen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Siitä tulee tuskin lempivaatettani (se on vähän liian paksu minun makuuni) mutta se on kuitenkin aivan pitokelpoinen ja istuva. Sen neulominenkin oli hauskaa ja yllättävän helppoa. Ohje oli Tangelo Knitscene-lehdestä. Ohjeen mukainen lanka oli huomattavasti paksumpaa ja tein neuleen toiseksi suurimman koon mukaan niin että siitä tuli ehkä niukka m-kokoinen. Tajusin jossain välissä että langan paksuus vaikuttaa neuleen pituuteenkin ja yritin neuloa eri osiot (se koostuu viidestä vyöhykkeestä joissa kaikissa on vähän erilainen yhdistelmä kierrettyä joustinneuletta) suunnilleen oikean korkuisiksi mutta lopussa huomasin että napinlävet olivat aivan kummallisilla paikoilla ja virkkasin uudet. Siihen voisi ehkä virkata vielä yhden kerroksen reunaan. Tuo neulontatapa sopi minulle, ensin neulottiin hihat, sitten vartalo ja hihat yhdistettiin siihen, luulen että takki olisi jäänyt kesken jos minun olisi pitänyt vielä lopuksi neuloa kaksi hihaa.

Tässä vähän kummalliset kuvat:



2 Comments:

Blogger Hansu said...

Villatakki näyttää ihan pitokelpoiselta ja mukavalta takilta. Kyllä sille varmasti löytyy käyttöä syksyn kylmien tuulien aikaan!

10:57 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Heippä!
Satuin lukemaan että olet neulonut tangelon Knitscene lehdestä. Olisiko mahdollista jos saisin ohjen mailina (nipsu17 [@] gmail.com)?
Kiitokset etukäteen!
Niina

12:02 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home