maanantaina, maaliskuuta 05, 2007


Ensimmäinen tilaustyöni! Satuin mainitsemaan siskolleni (Skype-chatissa, me emme yleensä puhu puhelimessa) että olen harjoitellut sormikkaiden tekemistä (täytyy sanoa että se on helpompaa kuin kuvittelin, vaikkei lopputulos mitenkään täydellinen olekaan). Ilmeni että siskollani on tarvetta kynsikkäille ja lupasin kokeilla niiden neulomista, tosin ilman takeita valmistumisesta (viime aikoina olen saanut aikaan vain asusteita yksiraajaisille). Lankana on harjoitusvillatakkia varten hankkimani Novitan Wool, sitä meni vajaat kaksi kerää (hukkasin ensin neulomani kerän jonnekin ja aloitin toista, myöhemmin löysin sen ensimmäisenkin) kolmosen puikoilla. Opastuksena käytin Käspaikan sormikasohjetta ja peukalokiilallisen lapasen ohjetta. Ranteessa on kymmisen senttiä 3o1n-joustinta, jonka voi kääntää tai pitää pitkänä (sopii siskoni tyyliin). Sormissa on 2o1n-joustinta. Yritin tehdä sellaisen joka olisi minulle vähän väljä, siskollani on aika paljon leveämpi käsi. Siskoni halusi pääkallokuvion (tein hänelle jouluksi pääkallopipon Hello Yarnin pääkallolaukun ohjeella). Ensimmäinen versioni ei kelvannut, hän halusi kuvion joka liittyi jotenkin johonkin animeen, jota hän katsoo (siskoni on 23-vuotias). Kuvio ei oikein tuntunut taipuvan kirjottavaksi joten lopulta ostin Sinooperista huopaa ja tein pienet kaavat leivinpaperista joiden avulla leikkasin kuvion osat ja harsin ne kiinni kynsikkäisiin. Tänään täytyy postittaa nuo ja toivoa että ne ovat käyttökelpoiset.

Lisäys: Siskoni luvalla kuva pääkallopiposta hänen päässään.

Tunnisteet:

6 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Minusta nuo on kyllä hienot!

8:42 ap.  
Blogger Näkymätön tyttö said...

Kiitos, minäkin olen ihan tyytyväinen (varsinkin siihen että sain jotain valmiiksi) ja sisko hyväksyi kuvien perusteella. Nyt pitää vielä jännittää mitä siskoni iho sanoo, hän ei ole aina ollut yhteensopiva villan kanssa. Toisaalta pääkallopipoa hän on kai käyttänyt aika paljon ja sekin on villaa.

9:05 ap.  
Blogger uhoava gnu said...

Aivan mahtavat kynsikkäät! Vau!

6:27 ip.  
Blogger Näkymätön tyttö said...

Kiitos. Yllätyin siitä miten hauskaa huovasta oli leikellä kuvioita (kunhan tajusin käyttää kaavaa ja nuppineuloja), ompeleminen vain oli vähän hankalaa kun piti sormia työntää sormenrei'istä sisään että sain otteen neulasta. Huopaa jäi vielä aika paljon, tekisi mieli koristella sillä jotain omiakin juttuja, värit eivät vain ole oikein minulle sopivat (tällä hetkellä olen jostain syystä viehättynyt musta-puna-valkoisesta mutta taistelen sitä vastaan kun tiedän ettei se todellakaan ole minun värini).

6:55 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Hei! :) Oon yrittänyt jättää sinulle kommenttia jo pitkään, mutta tuo sanatarkistus ei ole mulle toiminut... :( Asiani olisi vain ollut sellainen, että oletko tietoinen Oulun neuletapaamisista? :) Seuraava tapaaminen on näillä näkymin ti 27.3. klo 17 Coffee Housessa - tule mukaan, jos pääset/haluat! :) Oulun seudun neulojien postituslistalla sovitaan tarkemmin noita tapaamisia, osoite http://groups.yahoo.com/group/oune/

6:28 ip.  
Blogger Näkymätön tyttö said...

Olen tietoinen ja olen kovasti harkinnutkin osallistumista, jotain on vain aina tullut esteeksi :)

5:38 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home