tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Mikään viime merkinnässä esitelty työ ei ole valmistunut mutta puikoille on päässyt myös villatakki ja jotain aivan muuta:
IMG_9156.JPG
Vanha olkalaukkuni alkaa hajota eikä budjettini salli uuden ostamista. Minusta ei myöskään ole tekemään aivan uutta laukkua joten päädyin tuunaamaan vanhaa vähän kummallista laukkua. Idea läpän päällystämisestä on hautunut mielessäni pitempään, ehkä siitä saakka kun löysin käsityömessuilta kierrätettyä sari silkkiä. Kävin lukemassa viikonloppuna käsityölehtiä kirjastossa ja Suuressa Käsityölehdessä oli juttu kirjasta, jossa oli samasta langasta tehty laukku, johon oli käytetty helmineuletta. Laukun neulominen ei kiinnostanut mutta sain siitä idean kokeilla helmineuletta langan kanssa, se toimikin aika hyvin, pinnasta tuli mukavan röpelöinen. Harsin neuloksen laukun läppään kiinni, se pitäisi ommella vielä tarkemmin.

IMG_9158.JPG
IMG_9159.JPG
IMG_9163.JPG

Laukkuun piti saada jonkinlainen pussi kännykälle. Virkkasin sen lopusta langasta (yhteensä niihin meni 100 gramman kerä) aika vapaamuotoisesti. En ole ihan varma onko se hauska vai vähän ruma mutta jotenkin se on liikuttava.

IMG_9172.JPG
IMG_9174.JPG

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

IMG_9113.JPG
Viime aikoina olen jostain syystä innostunut palmikoista. En ole pitänyt niistä aikaisemmin enkä ole halunnut neuloa niitä mutta nyt ne ovat alkaneet vaikuttaa kiehtovilta. Olen myös taas aloittanut ties kuinka monta uutta neuletta ja pelkään ettei mikään niistä valmistu.
Yksi keskeneräisistä on Knittyn Fetching. Niille olisi käyttöä näin syksyllä mutta minun pitäisi purkaa ensin yksi epäonnistunut ja yksi mallitilkku saadakseni tehtyä tuolle parin ja pelkään ettei lanka riitä kuitenkaan.

IMG_9148.JPG
Muitakin asusteita yksiraajaisille löytyy kuten pitkät sukat, joissa on koristeena palmikko johon ihastuin uudessa Interweave Knitsissa , siellä sitä oli käytetty vaatteessa joka ei sopisi minulle lainkaan.

IMG_9123.JPG
Eilen aloitin toisen Knitty-neuleen, Coronetin, joka saattaisi olla minulle sopiva talvihattu. En tiedä milloin se valmistuu, vielä ei ole ihan pipo sesonki, ainakaan Turussa.

IMG_9136.JPG
Tänään posti toi hartaasti odottamani paketin, noista pitäisi tulla villatakki, jos saan aikaiseksi.